Sivut

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kirjastokrapula

Minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa. Eikä oikeastaan suklaankaan. Kummankin suhteen olen melko kohtuukäyttäjä. Lankakaupassakin osaan käyttäytyä kohtalaisen hyvin, eikä kovin usein tarvitse potea edes moraalista krapulaa jälkeenpäin. Mutta kirjasto. Ei, en ole koskaan osannut käyttää sitä kohtuudella. 

Ensimmäisen kirjastokorttini sain kahdeksanvuotiaana, ja sääntönä oli, että saisin lainata korkeintaan kaksi kirjaa kerrallaan. En muista, milloin tuo - sinänsä viisas ja ihmistuntemusta osoittava - sääntö kumoutui, mutta se taisi tapahtua kaikkien huomaamatta. Ala-asteella kulutin reppuni loppuun huimaa vauhtia, koska en osannut säännöstellä kerralla lainattavien kirjojen määrää, eikä yhdenkään repun hihnojen kiinnitys yksinkertaisesti voi kestää sellaista paperimäärää. Ongema on - oletettavasti  - siinä, etten voi olla lainaamatta joka ikistä mielenkiintoista kirjaa, joka käsiin sattuu. Ja yleisesti ottaen minä myös luen ne, joka ikisen. Se ei ole ongelma, yleensä. Koulunkäyntini tai opiskeluni eivät ole kärsineet lukemisestani (päinvastoin), ei myöskään sosiaalinen elämäni. Kodin siisteydessä voi mahdollisesti olla joskus jotain huomauttamista.. (Kerran - mutta vain kerran! - isä keräsi kaikki kirjaston kirjat ja palautti ne. Uudet sain lainata, kun huone oli siivottu.) Pituuskasvuun saattoi jonkin verran vaikuttaa varhaisteini-iän iltaöinen lukeminen. Mutta en usko, että elämä 160-senttisenä on kovin paljon huonolaatuisempaa kuin viisi senttiä pidempänä. Päasiassa ilmaisena palveluna kirjasto ei myöskään ole käynyt kukkaron päälle, mistä olen varsin tyytyväinen.

Syyskuun löytöjä
Miksi tämä aihe juuri tänään? Sain eilen valtavan siivouspuuskan, ja keräsin kaikki vähänkin palautukseen kelpaavat kirjat, lajittelin toimipisteittän ja ajelin palautusluukulta toiselle palauttamassa kirjat. Iltayöstä luukkuun palauttamisessa on se etu, ettei samalla reissulla yksinkertaisesti voi lainata uusia kirjoja. Mutta. Hervannan kirjaston palautusluukku oli täpötäynnä. Ja eräs lainoistani erääntyi tänään, ei uusintamahdollisuutta. Joten kirjastoon oli pakko mennä. Palautin lainani, ja ajattelin vilkaista, olisiko kaipaamani uutuus kenties saatavilla. (Herkkuja pitää metsästää kun on tilaisuus.) Ei ollut, mutta toinen haikailemani teos löytyi samasta hyllystä. Sitten mieleeni juolahti, että illalla oli ollut puhetta Jari Sinkkosen teoksista. Noh, kasvatus-hyllylle mars. Löytyihän sieltä yksi. Ja pari saarakinnusta. Lainaustiskille kävellessäni katse sattui esittelytukea vasten nostettuun teokseen, jonka edeltäjä sattui jo olemaan minulla lainassa. Itseasiassa hyllyssä oli neljä osaa kyseistä sarjaa. Noh... enhän minä malttanut olla niitäkin lainaamatta. "Vilkaisen onko se yksi kirja hyllyssä" muuttui käytännössä kymmeneksi lainatuksi kirjaksi. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Eikä viimeinen. 

Tiedättekö sen tunteen, kun menee irtokarkkihyllylle aikomuksenaan ostaa ihan vain muutaman karkin, vaikka 50 grammaa, menee vaa'alle ja ihmettelee miksi pussi painaa puoli kiloa? Juuri näin minulle käy kirjastossa. Kerran menin etsimään "jotain mukavaa käsityökirjaa" ja tulin ulos repullinen neulekirjoja muassani. Ne on muuten kaikki kahlattu läpi, tosin toteutukseen on toistaiseksi päätynyt vain yksi työ. Toteuttamista odottavien jono kyllä kasvoi huimasti. Mutta tämä on yksi vaihtoehto Ravelryssä roikkumiselle, aina kun ei pääse koneelle. Toisekseen on hyvä huomata, ettei edes tahtoisi kaikkia kirjoja omakseen, eivät ne niin ihania kuitenkaan ole. Toisaalta löytää niitä kirjoja, jotka on pakko saada. Sitten myöhemmin.

Lohturuokaa ja muita herkkuja. Tekeytymässä on alaoikealla olevan kansikuvan tunikamekko.

Mistä se krapula sitten tulee? Muun muassa siitä, että kirjat vievät tilaa. Minulla on kirjahyllyssä yksi hylly lainassaolevia kirjoja varten. Mutta kun se ei riitä. Toisaalta ne kirjat eivät ole meillä jäädäkseen, ne lähtevät aina takaisin kirjastoon. Niinkuin eilen. Toisekseen morkkistelen välillä siitä, että vietän aikaa kirjojen kanssa, kun voisin tehdä "jotain hyödyllisempää". Toisaalta laajasta lukeneisuudesta on ollut niin paljon hyötyä niin koulussa kuin muuallakin, että en koe hukkaanheitetyksi niiden parissa vietettyä aikaa. Loppujen lopuksi todella harvoin mitään oikeasti tärkeää on jäänyt lukemisen takia tekemättä. En esimerkiksi laiminlyö lapsiani kirjojen takia. Luen kun he nukkuvat tai leikkivät itsekseen. Olen oppinut etenemään pienissä pätkissä, kuin myös neuleitten kanssa, vaikka myönnän toki, että joskus olisi mukavaa uppoutua hyvään kirjaan tuntikausiksi. Mutta uskon, että sillekin on aikansa. Sitten joskus. Kolmas syy voisi oll juuri se, että kirjat täytyy palauttaa. Täytyy luopua joka kerta. Kaikessa helpottavuudessaan se on myös haikeaa. Mutta kaikkea ei voi omistaa, ja on loistava idea, että samoista niteistä voi nauttia niin moni.

Onko krapulaan siis oikeasti mitään syytä? Ei. Kirjoista ei tule edes paha olo. (No, on kirjoja, joista tulee, mutta niitä en lue.) Ainoa huonompi hetki on se, kun hyvä kirja loppuu ja ikäänkuin putoaa tyhjän päälle. Niin kuin lauantaina, kun Seppo Jokisen Hervantalaisen loppuratkaisu oli selvä. Ei, en kerro sitä. Alan selvitellä Ajomiehen arvoitusta.

PS. Miten minä selvisin kahden kirjan säännön aikaan? Kävin kirjastossa joka päivä, se kun oli koulumatkan varrella ja myöhemmin koulun alakerrassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitettavasti kommentointi on estetty tässä blogissa.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.