Sivut

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Helmikuun Salaisia juttuja

Viime viikolla sain kovasti odotetun tämän kevään ensimmäisen varsinaisen lähetyksen Salaiselta neuleystävältäni. Olin (ja olen edelleen) aivan haltioissani paketista! Herää epäilyt, että SNY:ni osaa joko lukea ajatuksia tai tuntee minut tosielämässä, niin kohdalleen ihanuudet osuivat. Hui! :)


Paketista paljastui artesanon alpakkaa ruskeana ja keltaisena, KnitPron 3,5mm:n KUUTIOsukkapuikot (Ihanaa, että ne ovat 15 cm pitkät!), nenää kutkuttavaa Rooibos Africa -teetä ja mun tämänhetkistä lempisuklaata - Maraboun Premium 70% tummaa mintun kera. Lisäksi oli vielä ihana herkullisen punainen bambutiskirätti. Väri juuri sellainen punainen, josta tykkään, ja noita rättejä minun on ollut tarkoitus tehdä lisää, mutta kun koko ajan on jotain "tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa", niin en ole juurikaan niitä aikaiseksi saanut. Paitsi yhden pellavaisen ja yhden hamppuisen, pitääkin blogata ne :P Niin ja vielä oli kirje! :) KIITOS ihana ystäväni!

Nyt sitten pohdin kiivaasti, mitä teen noista ihanista langoista. Olen ihan hurahtanut alpakkaan juuri nyt, ja tekeillä on jo juurikin keltainen kaulahuivi, vaikkakin Dropsin langasta. Ehkä nyt saan joko superpehmeät lapaset, kaulurin tai unisukat *vetää mietintämyssyn päähän*.

3 kommenttia:

  1. Oi, miten maistuvaisen paketin olet saanut!
    Mielimakuja suulle ja silmille!
    Herkullinen yhdistelmä tulisi tuosta ruskeasta ja keltaisesta.

    Mukavaa jäädä seuraamaan mitä keksit tehdä, jos täällä vaikka joskus saisi tuotoksen nähdäkin.

    VastaaPoista
  2. Oi ku ihanan näköinen paketti!Ittellä on kans lähellä sydäntä noi alpakka langat.Niin ihanan pehmosia. <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että paketti on mieleinen! Arvaa oliko vaikeaa laittaa noita ihanuuksia postin mukaan; melkein olisin tahtonut pitää ne itse. :D SNY

    VastaaPoista

Valitettavasti kommentointi on estetty tässä blogissa.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.